13.4.2013

Kevään odotusta

Hullua että on jo huhtikuu ja Banga on jo reilusti yli 5kk vanha. 
Ennen kuin kerron tämän päivän kuulumisia on pakko muistella kuvin matkaa tähän päivään asti. 

Oliko Banga tosiaan noin pieni kun saavuttiin kotiin? 


Todella vihainen ilme :D

Banga tajusi Raumalaisen perinteen Nuttipukinpäivänä


Ekat näyttelyt

Siru,  Magi, Nana ja Banga  
Mistäköhän minä aloittaisin kertomisen. Meille on alkanut muodostua aivan oma arki, joka tietysti elää töitteni mukaan. Perinteeksi on tullut joka päiväinen vapaana lenkkeily. Iltaisin käymme koirapuistossa, jossa Banga saa tärkeää oppia vanhemmilta koirilta kuinka pitää käyttäytyä ja mitä kaikkea puistossa voi tehdä. Hyvää puuhaa on puunrungolle hyppiminen, sieltä näkee hyvin mitä ympärillä tapahtuu. Maata kaivamalla saa jäästä virkistävää lunta suun kostukkeeksi. Kepeillä voidaan yhdessä leikkiä tai ne voi tuhota ihan omaksi iloksi. Mieli puuhaa on myös ihmisten jalkojen välistä pyörähtely. Banga on itseoppinut koiratanssia :D 

Teimme myös sponttaanin matkan Leville moikkaamaan siskoani. Auto täyteen ja matkaan. Lähdimme Turusta ja yövyimme ensinmäisen yön Oulussa ystäväni luona. Seuraavana päivänä olimmekin jo hyvissä ajoin Levillä. Matkassa ei ollut mitään ongelmia pysähdyksiä oli paljon. Ehkä jännittavintä lapissa olivat hevoset joita päästiin moikkaamaan lähietäisyydeltä tarhaan asti. Islanninhevoset ovat uteliaita ja tulivat tervehtimään Bangaa. Nuuhkaisuun tutustuminen kuitenkin jäi Banga siirtyi jalkojeni taakse suojaan. Harmivaan ettei sattunut kamera mukaan. Muutenkin jäi kuvaaminen Lapissa kun oli niin paljon omilla silmilläkin nähtävää. Toivottavasti kesällä päästään uudestaan tunturiin pienen vaellusmatkan merkeissä. 

Kevään merkkejä on vahvast huomattavissa turkissa kuraisena palataan ulkoa. Eilen Banga löysi pihalla kompostin aiheuttaman lammikon siinä oli erittäin hauska leikkiä. Haju oli sen mukainen. Onneksi olin varannut vanhempieni luokse pesutarvikkeet. Pesu onnistui hyvin nyt on niin ihanan pehmeä turkki ja tuoksu on kerrassaan lumoava. Komposti sai sillä aikaa kyytiä lammikko hoidettiin pois enää siihen ei pääse itseään tahrimaan luojan kiitos. Ensi viikon Hyvinkään pentunäyttelyihin ei olisi kiva viedä kompostilta haisevaa stabya :D 

Tänään sadepäivän iloksi kävimme purkamassa energiaa Rauman Mustissa&mirrissä pentupäivillä. Mahtava idea liikkeeltä. Paljon erillaisia pentuja vilinää riitti. Välillä hukkasimme toisemme hyllyjen väliin oli mukava huomata että Bangakin etsi minua yhtä lailla kuin minä Bangaa. Samalla voi tutustua tuotteisiin ja tehdä ostoksia. 

Levillä


Viimein saavuttu Leville uupuneet autoilijat

Pesun jälkeen lämmittelyä peiton alla

Pentutreffit

Malli kaverit 
Pentuja

Mökin metsät


Pääsiäisen paistattelija