17.2.2013

ClubShow

Aika on kulunut kuin siivillä. Banga on nyt 4kk vanha. Tyttö on kasvanut niin roimaa vauhtia, että tuntuu hieman hurjalta. Bangasta on tullut oiva matka seurainen. Matkat taitetaan sujuvasti omassa kopissa johon mennäään itse ihan mielelään istuskelemaan.
Lauantaina oli stabyhoun kerhon järjestämät näyttelyt Tuusulassa. Aikainen aamu ja sähellystä pakkauksessa hyvä, kun muistettiin ottaa se tärkein mukaan Banga. :D Matka sujui hyvin pidettin taukoja kun matkaa oli 259km. Ajoissa oltiin perillä ja päästiin tutustumaan paikkaan. Näyttelyt olivat järjestetty sisähalliin Avoinpaikka oli tilan nimi. Pian paikelle saapuivat myös Minna (Bangan kasvattaja) sisarus Magin, emä sirun ja tietenkään ihanaa Nanaa unohtamatta.

Näyttelyihin saapuivat myös Bangan ja Magin sisarus nella. Oli se ihanaa katseltavaa, kun sisarukset kohtasivat 2kk tauon jälkeen. Mahtoivatkohan ne muistaa toisiaan? Leikki oli ainakin mukavaa kun oli saman ikäinen ja kokoinen leikki kaveri. Paitsi että Banga oli paljon suurempi kuin sisaruksensa. Ymärrettävää olihan Banga syntymästä lähtien suurin pentu koko katraasta. :)

Bangaa kuitenkaan ei kauaan ympärillä oleva
hälinä haitannut pian asetuttiinkin minun ja äitini jalkoihin torkkumaan. Naureskeltiin äitini kanssa ettei Banga varmaan malta unosiltaan edes kehään  astua. Bangan ylös saaminen koituikin pieneksi maanitteluksi, mutta namin kanssa kehään päästiin vähän yli innokkaanakin.

Itsellekkin nämä olivat ensinmäiset näyttelyt joihin osallistun. Opittavaa on ja paljon mutta onneksi kaikki sujui hyvin. Hieno saavutus sisaruksille siottauduimme kaikki kolmen kärkeen. Ykkösenä
Magi, kakkosena Nella ja Banga kolmosena. Tuomari kehui että on hienoja pentuja kaikki. Osallistujia narttujen baby luokkaan oli kolme.
Tuomari arvosteli Bangaa näin: 4 kuukautta vanha vahva narttu. Enämmän luustoa kun sisaruksilla. Hieno pää. Silmät sattavat  ollat tummemmat kuin ruskeilla. Hyvin kehittynyt. Hyvät kulmaukset edessä  ja takana. Vahvat luut. Iloinen luonne. Liikkuu hyvin. Kehittyy vielä.

Arvostelusta en voisi olla iloisempi. Nyt vaan kasvetaan ja opitaan lisää kevään pentunäyttelyt odottavat.





Äitini oli löytänyt lehdestä ohjeen koiran villapaitaan. Intohimoisena käsityö ihmisenä piti tälläistä kokeilla Bangallekkin. Tällä villapaidalla kelpaa ulkoilla. Suunnitelmissa on mennä moikkaamaan siskoani Leville  hän on siellä opiskelemassa ja tulee kotiin vasta kesällä. Villapaita varmasti lämmittää tuntureiden tuiskussa jos vaan sinne päästään. vielä pari muuttujaa matkan suhteen. Matka lappiin taitettaisiin Banan kanssa kahdestaan autolla olen suunnitellut reittiä ja päätynyt yöpyä puolessa välissä. Maakunnissa on tarjolla maatilamajoitsta koiran kanssa 30-55€ hintaan aamiainsineen. Mieluiten sitä ajelee rauhassa pari päivää kun lomaakin on 2 viikkoa koirallekkin varmaan mielusampaa ettei tarvitse 12h yhtä soittoa painella lappiin.

Ihanaa kevät talvea kaikille! <3





29.1.2013

Kuvilla kuulumiset


Spurtti

Rahkeoja





Unajansalmen lintutori


Ensmäst kertta merjääl






Naapurissa odotti omat lelut 
"mummila"



"mummin" tekemät leikki pallot ja keksipurkki

22.1.2013

Ihana talvi!

 Maanantaina meillä oli eläinlääkäri. Siellä oli tupa täynnä koiria ja kissoja. Minä taisin olla enemmän hämilläni koko tilanteesta kuin Banga. :D Pian kuitenkin oli meidän vuoro päästä vastaanotolle. Lääkäri tutki Bangaa ja kehui, että kaikki on kunnossa terve pentu. Hän lähti hakemaan namia Bangalle rokotuksen ajaksi. Namin saatuaan Banga ei huomannutkaan pistosta. Lääkäri käynnistä jäi mukava kuva. Pöydälläkään olo ei haitannut ollenkaan.

 Maksun yhteydessä banga sai palkinnon ensinmäisten rokotteiden otosta. Iso kassillinen ruokanäytteitä Hill`s:iltä Näillä saa kätevästi vaihtelevuutta kongien sisältöön.

Pakkaset on paukkunut yli kahdenkympin ja sen kyllä huomasi ulkoillessa. Banga tärisi kahdella jalalla lumessa. Ulkoilut jäi aika vähäisiksi silloin kun mollemmat jäätyivät heti pystyyn. Nyt on onneksi lauhempaan muutaman asteen pakkasilla on ihana lenkkeillä.
                                                                                                    











Talomme pihalta lähtee suoraan metsäpolkuja. Lähellä siatsee myös

Ilpoisten vanha kaatopaikka mikä on suosittua ulkoilualuetta. Käymme usein kiipeämässä kukkulan huipulle mistä näkee kaupunkiin asti. Auringon ensi säteet osuvat juuri sinne sieltä on ihana katsoa auringon nousut ja laskut.


                             
Varjo silittää



Löysimme matkan varrella kelopuun. Kesää odotellessa mieleni halajaa jo vaellus reiteille upeisiin maisemiin Suomen luontoon.

16.1.2013

Sosiiaalista elämää & yksinoloa

Lenni&Banga uudet ystävykset
 Aika on kulunut nopeasti varsinkin, kun mammaloma päättyi on kokoajan jotain puuhaa.  Asun kerrostalossa, joten naapureita ja Bangan yksinolo koulutusta ajatellen kirjoitin ulkooveen lapun ja pyysin naapureilta palautetta, jos jotain kuuluu poissa ollessani. Töitä minulla on ollut 5-6 tuntia päivässä. Pitkä aika se on pennulle. Tänään törmäsin yläkerran naapuriin joka oli huomannut lapun ja kertoi, että vaihtelevaa on ollut. Hennolla äänellä kuulemma aika ajoin huutelee. Häntä ei ole häirinnyt ajatteli kertoa vain, kun huomasi lappuni. Vihdoinkin palautetta sitä olen jo hieman odottanut. Kun kerran tulin töistä kotiin oli täällä aikamoinen konsertti menossa. Ihanasti naapurini  oli myös jutellut asiasta muidenkin asukkaiden kanssa ja he eivät taas ole kuulleet mitään. Rohkaisevasti hän vaan sanoi että kyllä se siitä tottuu yksinoloon. Kyseli myös tarvitsenko lenkitys apua töissä ollessani.   :)
                                                                                                                
  
Banga töissä 

                                                                           
Kotipihalla

























Ensinmäiselle työviikolle oli laitettu koko pitkä päivä paniikissa hommasin, jo Bangalle iltapäiväksi hoitajaa. Onnekseni sain ottaa Bangan työpaikalleni kokopäiväksi. Työkaverini lupautui hoitamaan neitiä töiden ohella. Kuinka ihanaa itsellekkin aina, kun iski ikävä voi mennä neitiä moikkaamaan. Banga paransi  niin työntekiöiden, kuin asiakkaidenkin viihtyvyyttä. :)
Itselle on kyllä vaikeampaa yksinolo kuin Bangalle kokoajan ajaettelee pikkuista ja miten se
Nukkuma-asennot vaihtuvat yhtä usein kuin paikatkin
oikeen pärjää. Tuhoja neiti ei ole tehnyt ollenkaan omissa leluissa on pysytty niin kotona kuin vieraissakin.


Seisonta harjotusta täytyy vielä treenata pylly pamahtaa aina maahan 

Mihin mun kroppa hävis?


Tyytyväinen olo kaikki rakkaat lelut taas mukana

Nukkuma-asennot vaan paranee :D


Bussi 18 takapenkin pahikset

Hansaa
Kahvilan vilinää 

Tänään lähdimme kaupungille päätin kokeilla julkistaliikennettä miten busseissa suhtauduaan koiraan. Ja jännää se olikin Bussikuskit ottivat iloisesti karvaisen matkustajan kyytiin ja maksua ei tästä sylikoirasta peritty. Bangaa kyllä aluksi hieman jännitti pörisevä, pysähtelevä ja suhautteleva kyyti. Kiltisti istui koko matkan paikoillaan. Torilla oli ihmeteltävää. kun ihmisiä säntäili joka puolella ohi. Olo oli varmaan kuin liisa ihmemaassa. Kiertelimme kävelykadulla missä sopivasti oli remonttia siitäkin päästiin kunnialla ohi hetken tarkkailun jälkeen.

Hansa-kortteliin on koiratkin tervetulleita siellä on kaksi Ashan-kahvilaa minne myös käytäväpöydille voi mennä koirakaverin kanssa. Miten ihanaa totuttaa koiraa ihmisvilinään latten ja croissantin siivittämänä. Ihmisiä pysähteli ihastelemaan ja rapsuttamaan neitiä joka sai huomiota väsyksiin asti. Viereisen liikkeen myyjät ihmettelivät misi ihmiset kulkevat liikkeen ohi niin veikeä ilme naamalla, mutta Bangaahan ne olivat katsoneet. Koko kampaamoliikkeen henkilökunta tulivat ihasteleemaan neitiä ja vaativat että minun täytyy tulla useesti kahville niin he näkevät kuinka tyttö kasvaa.

Hansassa pääsimme kokeilemaan myös rullaportaita ja stockmannilta ostimme Bangalle vilkkuvan pannan. Kätevää kun Kortelassa liikutaan vapaana, pimeällä tuntuu välillä ettei koko koiraa näy missään. Kotimatka bussissa nukuttiin koko matka. :) Raskas reissu otona otettaan pitkät päikkärit mitkä ei tekis pahaa minullekkaan.

Sunnuntaina tavataan Minna Bangan kasvattaja myös hänen koiransa Nana. Mukaan liittyy myös Bangan veli Elmo.


6.1.2013

Mitarissa 10 viikkoa

Päivät kuluvat älyttömän nopeasti ja tuntuu,
että Bangakin kasvaa aivan järkyttävää vauhtia.

Vuosikin vaihtui iloisissa merkeissä. Neidillä ei ollut mitään haittaa raketeista vaikka
niitä jonkin verran paukkuikin. Bangalla oli aivan omat kemut lelujensa parissa.

 Kuluneen viikon aikana on tapahtunut paljon.
Vieraita on käynyt Bangaa katsomassa ja mekin olemma veirailleet ystävien luona. Olen ostanut Bangalle kuljetusboxin autoon se on upea. :) Aluksi totuteltiin kummalliseen kapistukseen kotona ja leikittiin sen sisällä. Sen jälkeen lähdettiin ajelulle ystäväperheemme luo. Ensinmäiset 15min huudettiin täyttä kurkkua. Banga ei ollut järjestelystä aluksi ollenkaan mielissään. Loppu matka sujui jo paremmin.

Huomion keskipisteenä
Nyt olemmikin matkustelleet aika paljon.  Turusta lähdimme ajelemaan Ukiin Mummilan kautta Raumalle vanhempieni luokse. Matkalla pidimme leikki ja pisu tauon. Mummilassa hurmattiin kaikki. Niikun, joka paikassa minne Banga meneeki aina saa ihailevia katseita ja rapsutuksia.

Ihmisten ilmoilla huomaa kuinka tuntematon rotu on Suomessa. Harva tietää rotua, kun kyselee neidin merkkiä. On hienoa saada esitellä rotua ihmisille kun Banga antaa niin hyvän vaikutelman. Kaikkia mennään iloisesti haistelemaan ja tervehtimään. Lapset ovat Bangan ehdottomia suosikkeja.
Uudenvuoden juhlija













Raumalla olimme 5 päivää siellä on niin mukavaa. Banga saa kulkea vapaana ja juosta sydämmensä kyllyydestä ympäristössä. Tilaa riittää peltoja, metsää ja nurmea. Banga oppi hienosti pyytämään ulos pääsyä ja yksin oloa harjoiteltiin kovasti se sujui kuin itsestään.

Banga osaa jo käskyt istu, maahan ja ruokaa odotetaan nätisti ja syöminen aloitetaan vasta luvan saatua.

Vauhtia riittää nyt pitää vaan yrittää pysyä perässä!
Jäin katajikkoon jumiin 
Yritäppä saada mut kiinni