Kiersimme viime sunnuntaina siskoni kanssa Salon kirppiksiä. Löytöjä emme tehneet paljoa, mutta kaksi loistavaa kirjaa löysimme Lounais-Suomen retkeilyopas (Joel Ahola) ja Retkeilijän kansallispuistot (Jouni Laaksonen). Kirjoista innostuneena etsimme kotiamme läheltä pientä päivä reittiä. Pian löytyikin sopiva kohde Piikkiön Linnavuori. Reitillä pituutta 4km mutta kasvaa 8km, jos kiertää kaikki nähtävyyspolut. Maisemat olivat upeita varsinkin, kun ruska on parhaimmillaan.
Banga oli aivan innoissaan uudesta lenkki maastosta taisi herätä Lappi muistot mieleen piti taas toppuutella hidastamaan tahtia ettei oltaisi toisten retkeilijöiden nilkoissa.
Tänään suuntaamme Match Show:un muistelemaan näyttelyissä olemista ja hieman helpottamassa emännän jännitystä ensiviikon Lahden kansainvälisiin. :) Tuskin maltan odottaa että näkee Bangan siaruksia ja äidin <3
Ihania kuvia! Banga on todella kaunis <3! Terkkuja Nellalta! :)
VastaaPoista